osta_vastuullisesti

Osta enemmän vai osta paremmin? – 4 vinkkiä tietoiseen kuluttamiseen

Vastuullinen kuluttaminen, joka tunnetaan myös nimellä ekologinen kuluttaminen, on ollut jo jonkin aikaa nouseva trendi. Siinä missä kertakäyttökulttuuri alkaa olla menneen talven lumia, vastuullinen kuluttaminen on tullut osaksi monen kuluttajan arkisia valintoja. Olipa kyse sitten arkisista ruokakauppaostoksista tai suuremmista hankinnoista, kuten auton ostamisesta – valinnoillasi on merkitystä.  

trash

Vähennä syntyvän jätteen määrää 

Yksittäinen hankinta saattaa tuntua harmittomalta kokonaisuuden kannalta. Kun asioita ajattelee pitkällä tähtäimellä, monista yksittäisistä hankinnoista saattaa jo muutamassa vuodessa kertyä melkoinen määrä turhaa tavaraa. Sen vuoksi jokaisen ostoksen kohdalla on hyvä miettiä, tarvitseeko kyseistä tavaraa oikeasti ja onko sille tarvetta esimerkiksi vuoden päästä vai onko kenties kyseessä vain heräteostos. 

Syntyvää jätteen määrää voi myös ennaltaehkäistä esimerkiksi valitsemalla sellaisia tuotteita, joissa pakkausmateriaalin käyttö on minimoitu. Hedelmille voi käyttää kestohedelmäpusseja ja ruokaostoksille kestokasseja. Ruokahävikin pienentämiseksi ruokia voi pakastaa sekä tehdä suuremman määrän ruokaa useammalle päivälle. Ruokahävikin vähentämiseksi tarkoitettuja sovelluksia, kuten ResQ:ta kannattaa myös hyödyntää.  

Tavaroiden hankinnan sijasta nouseva trendi on ollut jo jonkin aikaa palveluiden hankkiminen. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ystävän kanssa vietettyä hemmottelupäivää tai lapsille vaikka huvipuistopäivää. Palvelun ostamiseen on helppoa yhdistää myös yhdessä vietetty aika, mikä tekee siitä entistä merkityksellisemmän.  

Pidennä tavaran elinikää 

Toisen romu voi olla toisen aarre – kuuluu sanonta. Tavaroiden elinikää voi pidentää kierrättämällä, korjaamalla tai vaihtamalla. Nykyisin kierrätysmateriaaleja hyödynnetään paljon uusien tavaroiden valmistuksessa. Myös Lyrecon valikoimasta löytää kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita, kuten tämän suositun 24 kierrätetystä muovipullosta valmistettu reppu

Vaatteiden myyminen on tehty nykypäivänä helpoksi erilaisten sovellusten kautta. Myös muiden tavaroiden myyminen onnistuu helposti nettikirpputoreilla. Ennen kuin heität tavaran pois, kannattaakin miettiä, voisiko sitä hyödyntää jossain muualla - voiko sen myydä, kierrättää tai lahjoittaa.  

Materiaalilla on merkitystä  

Kun ostat uutta tuotetta, yksi ekologisesti merkittävä tekijä on tuotteen materiaali. Vaatteiden hankinnassa suosi pitkäkestoisia ja ekologisia materiaaleja, kuten luonnonkuituja, muuntokuituja ja synteettisiä kuituja. Ota huomioon myös vaatteen ajattomuus. Muoti vaihtuu jatkuvasti, minkä vuoksi on hyvä olla sellaisia ekologisista materiaaleista valmistettuja ajattomia vaatekappaleita, joita on helppo yhdistää muihin vaatekokonaisuuksiin.   

Tavaroiden hankinnassa huomioi tavaran valmistusmateriaali, -maa ja -tapa. Netistä löytää helposti muiden kuluttajien kokemuksia tuotteesta sekä tarkempaa tietoa tuotteesta. Taustatyö ennen tuotteen hankintaa kannattaa tehdä huolella, jotta voit ottaa mahdollisimman hyvin huomioon tuotteen ekologisen näkökulman.  

Tuotteen ekologisuuden määritteleminen on joissain tapauksissa hyvinkin haastavaa, sillä ekologisuus voidaan määritellä yrityksestä ja ihmisestä riippuen usealla eri tavalla. Ekologisuuden ollessa merkittävä tekijä nykypäivän ostokulttuurissa, yhä useampi yritys pyrkii tavoittelemaan sitä. Sen vuoksi kuluttajan tuleekin olla entistä tietoisempi valinnoistaan ja taustatyön tekeminen korostuu.   

kestävä kehitys

Mieti ekologisesti myös suurissa hankinnoissa 

Suurissa hankinnoissa, kuten asunnon ostamisessa, tulee vastaan yhä useampia ekologisia vaihtoehtoja alkaen asunnon lämmitysmuodosta pintamateriaalien valintaan. Asuntojen ekologisten vaihtoehtojen lisäksi sähkö- ja hybridiautot ovat menneet kehityksessä huimasti eteenpäin. Myös yhteisautojen käyttö on lisääntynyt huomattavasti. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että auto on useamman henkilön käytössä. Yhteiskäyttöautoja tarjoaa muun muassa OP ja LUMO ja ne saa käyttöönsä helposti puhelinsovelluksen kautta.  

Jos sait inspiraatiota vastuulliseen kuluttamiseen näistä vinkeistä, sen huomioiminen arjessa kannattaa aloittaa pienistä muutoksista. Hyviä esimerkkejä tästä on esimerkiksi kestävistä materiaaleista valmistettujen tai kierrätettyjen vaatteiden hankinta, kestokassien käyttö sekä lähi- ja luomuruoan suosiminen. Kun pienistä muutoksista tulee rutiineja, on helpompaa automatisoida ekologista ajattelua.  

Sissi_2.png

 

 

Sissi Lehtonen

EXECUTIVE ASSISTANT